MENU

Monessa mukana

Monessa mukana / Vastuullisesti lautaselle

Vastuullisesti lautaselle

Suomalaisten raaka-aineiden käyttö on Palmialle tärkeä asia. Siksi Palmian ravintoloiden käyttämä liha on suomalaista, ja lihan alkuperä on kokonaan jäljitettävissä.

 

Kotimaisuus on valttia, ainakin, kun kyse on Palmian ravintoloiden lautasille päätyvästä lihasta. Palmia ja Atria ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2016, mutta yhteistyön juuret ovat pidemmällä. Atria on toimittanut Palmialle tuotteitaan jo Palmian liikelaitosaikoina.

"Tänä syksynä kilpailutimme toimittajan uudelleen ja painotimme kilpailutuksessa erityisesti kotimaisuutta. Hinnan lisäksi meille on tärkeää, että käyttämämme tuotteet ovat suomalaisia, ja samaa arvostavat asiakkaamme", kertoo Palmian hankintasuunnittelija Erika Korpelainen.

Korpelainen kehuu erityisesti sitä, että Atrian lihan alkuperä on kokonaan jäljitettävissä. Atrian myyntipäällikkö Taija Haiko kertoo, että kyse on isosta kilpailutekijästä.

"Pystymme rehellisesti kertomaan, mistä liha tulee. Tiedämme, millaisissa oloissa eläimiä kasvatetaan ja millaista ravintoa ne saavat", Haiko kertoo. Ruoan alkuperästä kerrotaan myös Palmian ravintoloiden asiakkaille. Laki on velvoittanut ravintolat kertomaan lihan alkuperämaan jo keväästä saakka.

"Teimme juuri Atrian kanssa ravintoloihin julisteita, joissa kerrotaan suomalaisesta lihasta. Lisäksi Palmia Lounas -sovelluksesta voi tarkistaa, mistä kunkin päivän ruoan raaka-aineet ovat peräisin", Korpelainen lisää.

Taija Haikon mukaan yhä useampi ravintolayhtiö on oppinut hyödyntämään tietoja markkinoinnissaan.

"Tutkimme paljon kuluttajien käyttäytymistä sekä trendejä, tiedämme että kuluttajia kiinnostaa mm. eläinten hyvinvointi sekä ylipäänsä koko avoin tuotantoketju. Ravintoloille on kunnia-asia kertoa vastuullisista valinnoista".

Hiilijalanjälki kuriin

Vastuulliset valinnat vaikuttavat myös Palmian ravintoloiden hiilijalanjälkeen.
"Emme pysty laskemaan hiilijalanjälkeä vielä täysin systemaattisesti, mutta kotimaisuusasteen takia luvut ovat todella pieniä verrattuna siihen, jos käyttäisimme esimerkiksi ulkomaista lihaa”, Korpelainen kertoo.

Palmialle lihantuotannon pieni hiilijalanjälki on ehdoton etu. Korpelainen kiittelee muun muassa sitä, miten Atria osallistuu hankkeeseen, joka pyrkii pienentämään suomalaisen maito- ja lihaketjun ympäristövaikutuksia sekä parantamaan suomalaisen maatalouden kannattavuutta. Valion koolle kutsumaan CARBO-yhteistyöverkostoon kuuluvat Atrian lisäksi muun muassa Ilmatieteen laitos, Luonnonvarakeskus Luke, Itä-Suomen yliopisto ja Yara.

Taija Haiko huomauttaa, että Atrian tuotteiden pieneen hiilijalanjälkeen vaikuttavat muun muassa lyhyet kuljetusmatkat. Myös Palmia painotti ympäristöystävällistä kuljetusta viimeisimmässä kilpailutuksessa.

"Käytämme yhteisjakelua, joten muidenkin elintarvikeyhtiöiden tuotteita kulkee samoilla autoilla. Olemme myös tehostaneet jakeluketjuja niin, että autot kulkevat mahdollisimman täysinä, eikä niitä ajeta turhaan", Haiko kertoo.

Suurempi syy pieniin päästöihin on siinä, miten suomalaisia eläimiä ruokitaan ja laidunnetaan.

"Tuotantotavoissa on iso ero maailmalla vallalla oleviin toimintamalleihin. Atrian naudat eivät saa esimerkiksi soijaa lainkaan, vaan niiden ruokinta perustuu kotimaiseen nurmirehuun. Lisäksi Suomessa tilalliset ruokkivat usein eläimiään oman tilan viljoilla, eikä rehuntuotantoa varten tarvitse hakata sademetsää", Haiko sanoo.

Sparrailua puolin ja toisin

Eläinten hyvinvointi koetaan Palmialla tärkeäksi arvoksi, jota painotetaan myös kilpailutuksissa. Esimerkiksi sikojen hyvinvointia arvioiva Sikava-järjestelmä toteutuu jokaisella Atrian sopimustilalla. Nautojen hyvinvointia arvioiva Naseva kattaa noin 85 prosenttia Atrian sopimustiloista. Haikon mukaan luku vastaa pitkälti suomalaista keskiarvoa.

Erika Korpelainen huomauttaa, että Atrian ja Palmian välinen yhteistyö toimii hyvin.
"Saamme tuotekehitykseen apua, vinkkejä ja tukea, ja pyrimme sparrailemaan toisiamme molempiin suuntiin. Meille on tärkeää, että tuotteet ovat korkealaatuisia, toimivia ja ravitsemuksellisestikin sopivia", Erika Korpelainen summaa.

 

JULKAISTU: 17.12.2019

AIHEET: Artikkeli Vastuullisuus Ravintola- ja ruokapalvelut

KIRJOITTAJA

Palmia Oy
Palmian artikkelit

Jaa

Lue seuraavaksi