
Monessa mukana / Uudistettu siivousalan koulutus on ollut kannattava investointi
Keväällä 2022 Palmiassa käynnistettiin uudenlainen, työn ohessa suoritettava toimitilapalvelualan ammattitutkintoon johtava PRYL-koulutus. Innovatiivinen siivouspalvelujen työntekijöille suunniteltu koulutus yhdistää käytännönläheisen oppimisen ja urakehityksen mahdollisuudet. Investointi työntekijöihin tukee sekä Palmian että asiakkaiden tarpeita.
Tarve PRYL-koulutukselle nousi asiakaslähtöisesti, sillä tutkinnon suorittaneista toimitilahuoltajista oli puutetta. Asiakkailla on usein tiukat vaatimukset koulutettujen siivousalan ammattilaisten osalta, joten koulutuksen suorittaminen on monesti edellytys henkilön palkkaukseen.
Palmian projektisuunnittelijat Tatiana Pätsi ja Katja Moisio-Jokivaara iloitsevat yrityksen mahdollisuudesta järjestää tutkintoon tähtäävää koulutusta.
”On ison talon etu, että kykenemme tarjoamaan arvostetun ammattitutkinnon työntekijöillemme. Pienemmissä yrityksissä tällainen ei välttämättä onnistuisi. Koulutuksen ansiosta pystymme myös tarjoamaan asiakkaillemme alan ammattilaisia, joilla on ajantasainen osaaminen”, Moisio-Jokivaara avaa.
PRYL-koulutus on rakennettu joutuisaksi ja käytännönläheiseksi. Toisin kuin oppilaitoksissa suoritettavat vastaavat tutkinnot, jotka voivat kestää jopa kaksi vuotta, Palmiassa toimitilahuoltajan tutkinnon voi suorittaa työn ohella peräti neljässä kuukaudessa.
Koulutus käynnistyy Palmian päätoimipaikassa Helsingissä, jossa lähiopetus järjestetään kerran viikossa. Lisäksi opiskelijat suorittavat teoriaopintoja itsenäisesti verkossa. Koulutus koostuu eri osioista eli moduuleista, joista jokaisen jälkeen suoritetaan lyhyt tentti. Verkkoaineiston aiheisiin syvennytään lisää lähiopetuspäivinä.
”Itse opiskeltavat aineistot ovat kotitehtäviä, joita käydään yhdessä läpi eri näkökulmista keskustellen. Koulutus tuo kivaa vaihtelua koulutettavien työpäiviin, jotka muuten voivat olla sisällöiltään melko samanlaisia”, Pätsi kertoo.
Koulutuksen päätteeksi suoritetaan lopputentti, joka antaa virallisen luvan jatkaa käytännön näyttöihin. Näyttötutkinto toteutetaan yhteistyössä Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudan kanssa, ja siihen osallistuu opiskelijan lisäksi edustajat työpaikalta ja Keudasta.
Palmia järjestää vuoden aikana 5–7 PRYL-koulutuskokonaisuutta eri opiskelijaryhmille, yhteensä noin 80–100 osallistujalle. Tavoitteena on, että kaikki Palmian siivouspalveluissa työskentelevät suorittavat tutkinnon.
Arvokasta osaamista ja uramahdollisuuksia ulkomailta tuleville
Palmian kouluttajat korostavat koulutuksen merkitystä paitsi ammatillisen osaamisen kasvattamisessa myös alan arvostuksen nostamisessa: ”Siivousala on monissa maissa aliarvostettua, ja haluamme muuttaa tätä ajattelua. Useille ulkomailta tuleville siivoojan tehtävä on ensimmäinen kosketus Suomen työelämään. Koulutuksen kautta monelle työntekijällemme syntyykin innostus alasta ja Palmiassa etenemisestä. Se luo arvostusta ja kiinnostusta alaa kohtaan sekä motivoi opiskelijoita jatkamaan kouluttautumistaan. Palmiassa on tarjolla monta hienoa urapolkua, jos haluaa kehittyä ja edetä urallaan”, Pätsi kertoo.
Moisio-Jokivaara myötäilee: ”Tämä ala on niin käytännönläheinen, että lähes kaikki meistä ovat aloittaneet uransa siivoojan työssä – jopa toimialajohtajamme.”
Grigorii Lobov hyödyntää PRYL-koulutuksen oppeja tehokkaasti työssään Länsimetrossa.
PRYL-kouluttajista toinen on aina suomalainen ja toinen muualta muuttanut. Tämä on auttanut monikulttuurisen opiskelijajoukon kouluttamisessa, kuten myös se, että verkkoaineistot on usein mahdollista opiskella omalla äidinkielellään.
Toimitilahuoltajana Länsimetrossa työskentelevä Grigorii Lobov aloitti Palmiassa työnsä vuonna 2023. Kun tilaisuus kouluttautumiselle tarjoutui, hän lähti mielenkiinnolla mukaan.
"Koulutuksen ilmapiiri on ollut mahtava. Vuorovaikutteisuus kurssin aikana on ollut minulle todella tärkeää, ja olen saanut kurssikavereiltani paljon inspiraatiota. Opiskelu verkkoalustalla on ollut kätevää, tehtävät mielenkiintoisia ja perehdytys todella hyvin toteutettu. Materiaali on selkeää ja informatiivista", Lobov kiittää.
"Olen saanut paljon hyödyllisiä oppeja liittyen erilaisten pintamateriaalien hoitoon, siivouskoneiden käyttöön sekä työergonomiaan. Koulutus on myös auttanut organisoimaan työpäiväni paremmin – nyt osaan järjestää siivousvaunun, työtehtävät ja tauot tehokkaammin, mikä auttaa ehtimään päivän aikana enemmän ja jaksamaan töissä. Kokemus on ollut todella arvokas, ja suosittelen koulutusta lämpimästi kaikille", Lobov summaa.
PRYL-koulutus tukee työntekijöitä heidän päivittäisessä työssään. Opiskelijat saavat kattavan perehdytyksen toimitilahuollon keskeisiin osa-alueisiin, kuten aseptiseen siivoukseen, työjärjestyksen hallintaan, oikeaan annosteluun ja pintamateriaalien tunnistamiseen. Esimerkiksi lattiamateriaalien tunteminen on tärkeää, sillä jokainen pinta vaatii omanlaisensa hoidon sen elinkaaren pidentämiseksi. Lisäksi koulutetut työntekijät pystyvät perehdyttämään uusia työntekijöitä tehokkaammin, mikä varmistaa oikeaoppisen työskentelyn ja aseptiikan alusta lähtien.
”Tämä on todella hieno tilaisuus päivittää koulutusta omalla työajallaan. Vastaavaa mahdollisuutta on harvassa yrityksessä. Myös meille kouluttajille tämä on antoisaa – on upeaa nähdä, kuinka opiskelijoille syntyy oivalluksia ja innostus kasvaa”, Moisio-Jokivaara kertoo.
Yksi PRYL-koulutettavista on Mari Nurma, joka toimii laitoshuoltajana Kiljavan kuntoutuskeskuksessa. Vaikka Nurmalla oli ennen Palmiaan tuloaan alalta jo yli kymmenen vuoden kokemus, on koulutus ollut hänelle silmiä avaava oppimisprosessi.
”Olen oppinut viimeisten kuukausien aikana valtavasti. Kun koulutuksessa on vaikkapa esitetty siivousmenetelmiä, olen huomannut tehneeni asioita vuosia väärin. Koulutus on helpottanut työntekoani ja antanut minulle itsevarmuutta, kun tiedän tekeväni siivouksen oikein. Olen saanut kaiken oppimani heti mukaan päivittäiseen toimintaan”, Nurma kehuu.
Koulutus on kasvattanut Nurman työmotivaatiota ja intoa kouluttautua lisää: ”Kun jatkokoulutusmahdollisuuksia tulee vastaan, haluan mielelläni osallistua niihin mukaan.”
Heräsikö kysyttävää? Haluatko kuulla lisää palveluistamme? Klikkaa alta ja jätä yhteystietosi, niin otamme sinuun yhteyttä. Saat suositukset kannattavimmista palveluratkaisuista, joita toimitilasi käyttäjät arvostavat.
JULKAISTU: 18.08.2025
Palmia Oy
Elina Snellman, ratkaisumyyntipäällikkö
Palmia Oy
elina.snellman@palmia.fi
050 341 6239