MENU

Monessa mukana

Monessa mukana / Siivouspalveluilla sujuvuutta kuntien arkeen

Siivouspalveluilla sujuvuutta kuntien arkeen

Se, että kunnalla on järjestämisvastuu palveluista ei tarkoita, että kaikki pitää tehdä itse. Siivouspalvelujen ulkoistaminen on esimerkki palvelusta, joka tuo hyödyt kuntalaisten arkeen.

 

Palmia on otollinen taho valottamaan siivouspalveluiden ulkoistamista, sillä Palmian siivousalan ammattilaiset siivoavat päivittäin yli miljoona neliötä kouluissa, päiväkodeissa, terveydenhoitotiloissa, sairaaloissa, kirjastoissa, pääkonttoreissa, toimistoissa ja monissa muissa kiinteistöissä Etelä-Suomen alueella. Kunnilla onkin aluepäällikkö Pauli Päiviön mukaan monta hyvää syytä ulkoistaa siivouspalvelunsa.

”Ulkoistamalla siivouspalvelut osaavan ja riittävän ison toimijan hoidettavaksi, kunta kykenee varmistamaan siivoustyöntekijöiden saatavuuden kaikissa tilanteissa. Omia, usein niukkoja resursseja ei ole myöskään tarve käyttää siivoustyöntekijöiden rekrytointiin ja koulutukseen, kun ne hoituvat palveluntuottajan toimesta. Kun sijaisjärjestelytkin sujuvat, taataan palvelutuotannon tasalaatuisuus myös loma-aikoina. Ulkopuolinen palveluntuottaja on myös ajan tasalla toimialan uusista innovaatioista, joilla voidaan tuoda kustannustehokkuutta arjen työhön. Palveluntuottajan vastuullinen ja ympäristöarvot huomioiva toiminta on sekin mielestäni tärkeä lisäarvo”.

Karkkilan kunnassa siivouspalveluiden kohde-esimiehenä toimiva Johanna Volens on yhtä mieltä kollegansa kanssa.

”Meillä on Palmiassa pitkät perinteet siivouksen asiantuntijatyöstä: tunnemme välineet ja materiaalit, panostamme henkilökunnan perehdytykseen ja koulutukseen, jotta he puolestaan pitävät yllä korkeaa laatutasoa siivouskohteissamme”.

Volens tiimeineen vastaa Karkkilan kunnan 26 kohteen siivouspalveluista.

”Kierrän kohteita päivittäin ja teen näin jatkuvaa laadunseurantaa. Samalla voin olla kasvokkain läsnä asiakkaan ja tiimimme arjessa. Se on paras tapa ennakoida ja varmistaa, että olemme aina askeleen edellä. Viestintäkin sujuu näin luontaisesti asiakaskohteiden käyttäjien suuntaan”.

Volens kertoo, että Karkkilan kunta halusi nimenomaan, että Palmian kohde-esimies keskittyy vain heidän siivouskohteisiinsa.

”Arvostan sitä, sillä se antaa minulle ja tiimilleni erinomaiset edellytykset onnistua päivittäisessä työssämme.”


Aallonharjalla digitaalisuudessa


Palmialla on usein myös kuntatoimijoita paremmat edellytykset seurata aallonharjalla toimialan kehitystä sekä tuoda innovatiivisimmat ratkaisut siivoustyöhön.

”Olemme viime vuosina tuoneet vahvasti robotiikkaa ja digitalisaatiota perinteisen siivoustyön tueksi sekä kehittäneet ekologisia palveluja. Olemme myös ottaneet ensimmäisenä Suomessa käyttöön digitaalisen siivouspalveluiden Clean Pilot -toiminnanohjausjärjestelmän, joka lisää tehoa eritoten suurissa kiinteistökokonaisuuksissa, joissa tilojen käyttö on usein vaihtelevaa”, Päiviö muistuttaa.

”Clean Pilot on uudenlainen tapa seurata siivoustyötä ja tuottaa asiakkaillemme reaaliaikaista tietoa tilojen siisteyden ylläpidosta. Digitaalinen toiminnanohjausjärjestelmä sujuvoittaa kokemuksemme mukaan myös uusien työntekijöiden perehdytystä”, Päiviö avaa.

 

Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Content Housen kanssa ja julkaistu ensimmäisen kerran 26.11.2021 Ulkoistaminen-julkaisussa HS:n liitteenä.

Kuva: Juho Länsiharju

Heräsikö kysyttävää? Haluatko kuulla lisää palveluistamme? 

Klikkaa alta ja jätä yhteystietosi, niin otamme sinuun yhteyttä. Saat suositukset kannattavimmista palveluratkaisuista, joita toimitilasi käyttäjät arvostavat. 

JULKAISTU: 09.12.2021

AIHEET: Vastuullisuus Siivouspalvelut

Palmian artikkeli

Palmia Oy

Jaa