MENU

Monessa mukana

Monessa mukana / Palmia aloitti ruokapalvelut Espoon kouluissa: ”Nyt arki sujuu”

Palmia aloitti ruokapalvelut Espoon kouluissa: ”Nyt arki sujuu”

Maistuvaa kouluruokaa päivittäin. Kasvisvaihtoehto tarjolla joka päivä. Koulukeittiön edustajat ovat innolla kehittämässä ruokailua yhdessä opettajien, vanhempien ja lasten kanssa. Kuulostaako utopialle? Espoossa tämä on täyttä totta.

Palmia aloitti ruokapalvelut 16 Espoon koulussa ja päiväkodissa alkusyksystä.

Ruokapalveluiden haltuunotto on ollut Palmialla hyvin hallittua, ja pienetkin asiat on saatu sovittua hienosti. Ilahduttavaa on sekin, että Palmia tekee tiivistä yhteistyötä kentällä koulun rehtoreiden, päiväkotijohtajien ja opettajien kanssa. Meille on tärkeintä, että arki sujuu hyvin, ruokapalveluasiantuntija Tuija Sivonen Espoon kaupungin Ruokapalveluista.

Lapset ja nuoret pääsevät nyt itse vaikuttamaan ruokalistojen suunnitteluun äänestämällä toiveruokaa sovelluksen kautta. Osassa kouluja on koottu myös ruokaraateja.

- Palaute on ollut tosi positiivista. Lapsilta palaute tulee todella suoraan, Palmian ravintola- ja ruokapalvelujen kohdepäällikkö Arja Nummela

Espoon kaupungin tavoite on olla Euroopan kestävin kaupunki. Kouluruokailussa tähän tähdätään muun muassa kasvisten käyttöä lisäämällä sekä hävikkiruoan määrää ja kertakäyttöastioiden käyttöä vähentämällä.

- Hävikin vähentämiseksi olemme muun muassa ottamassa ruoanlaittopaperin käyttöön vuokaruoissa osassa kohteista. Paperi estää ruoan palamisen pohjaan, säästää pesuaineita ja vettä sekä helpottaa ruoan siirtämistä toiseen astiaan, Nummela selvittää.

Vanhemmilta aplodit maukkaalle kouluruoalle

Sepon koululla Pohjois-Tapiolassa ruokailee päivittäin noin 450 ruokailijaa, joista lapsia on noin 420. Lounasaika on klo 10.20 –12 välillä. Ruuat valmistetaan paikan päällä. Liha- tai kalaruoan lisäksi tarjolla on aina myös kasvisvaihtoehto, jolloin on helppo maistella uusia makuja.

Koulun rehtori Saija Holopainen kertoo, että yhteistyö on lähtenyt erittäin hyvin liikkeelle.

- Muutos aiempaan on ollut meillä suuri. Nyt koulussa on hyvä yhteinen meininki, ja Palmian henkilökunta on palvelualtista ja ystävällistä.

R
uokapalveluvastaava Joonas Perkonmäki oli mukana ruokapalveluiden edustajana myös ekaluokkalaisten vanhempainillassa kertomassa koulukeittiön toiminnasta.

- Koin, että kohtaaminen oli onnistunut, ja vanhemmat antoivat aplodit hyvästä ruoan mausta. Joonas on tuonut selvästi esiin, että hyvän ruoan tarjoaminen lapsille on hänelle itselleen tosi tärkeää – silloin asia toteutuu myös käytännössä.

Holopainen kertoo, että lapset otetaan nyt aktiivisesti mukaan kouluruokailun kehittämiseen ja heidän toiveitaan kuunnellaan.

- Olemme koko kouluna yhdessä tukemassa lasten kasvattamista. On tärkeää, että keittiöhenkilökunta on tähän yhteiseen tavoitteeseen sitoutunut. Keittiöhenkilökunta tulee mukaan myös teemapäivien suunnitteluun, jolloin voimme hyödyntää heidän asiantuntemustaan vielä paremmin.

Välipalamyynti auttaa jaksamaan iltapäivän

Kilonpuiston koulussa on noin 760 oppilasta ja sadan hengen henkilökunta. Ruokapalveluiden kohde-esimies Katri Mononen asettelee myytäviä välipaloja, täytettyjä sämpylöitä ja hedelmiä tarjoiluvaunuun. Välipalamyynti käynnistyy yhden jälkeen ja pian tarjoiluvaunun edessä on jo pitkä jono lapsia. Myynti kestää puolen tunnin ajan, ja välipalat tekevät nopeasti kauppansa.

- Täällä on lapsia pienistä esikoululaisista yläkoululaisiin. Lounasaika alkaa klo 10 ja loppuu 12.30. Ensimmäinen ruokailuvuoro on tosi rauhallinen, yhdeltätoista vähän räjähtää ja yläkoululaisten vuoro sen jälkeen on taas rauhallinen. Välipalamyyntiä meillä on kaikkina arki-iltapäivinä paitsi perjantaina, Mononen selvittää.

Noin viiden hengen ruokapalveluiden tiimi aloittaa lounasruokien valmistuksen puoli seitsemän aamulla.

- Pienet oppilaat ovat tulleet esimerkiksi kertomaan, että ruoka oli hyvää ja he söivät lautasensa tyhjäksi. Isommat yläkoululaiset ovat huikanneet vaikkapa, että tämä kalakeittohan oli oikeasti hyvää. Vastasin heille, että ”niin onkin, ota vaan lisää”, Mononen naurahtaa.

– Positiivisella mielellä olemme nyt kouluruokailun suhteen. Keittiön väki tekee tosi hyvää työtä, sillä aina kun tulemme klo 11 ison oppilasryhmän kanssa syömään, ruokaa on aina riittänyt. Joskus aiemmin ruoka saattoi loppua kesken, Kilonpuiston koulun vararehtori Kirsi Mäkinen sanoo.

Palmian ruokapalvelut Espoon kouluissa ja päiväkodeissa

  • Palmia aloitti ruokapalvelutoiminnan Espoon kaupungin kouluissa elokuun alussa. Päiväkodeissa ruokapalvelut aloitettiin jo heinäkuun lopulla.
  • Toimipisteitä on 11, jonka lisäksi ruokapalveluja toimitetaan koululaisten iltapäiväkerhoihin.
  • Lounaita valmistamme keskimäärin 110 000 kappaletta kuukaudessa, eli päivässä noin 5 500 kappaletta.
  • Lounaan lisäksi monessa toimipisteessä valmistetaan aamu-ja välipaloja.
  • Koulun henkilökunta voi tilata myös kokoustarjoilut Palmialta.
  • Osassa kohteista ruoka valmistetaan paikan päällä, osaan kohteita ruoka tuodaan keskuskeittiöstä.
  • Ruokalistojen suunnittelussa huomioidaan vuodenaikojen sesongit ja juhlapyhät.
  • Lapset voivat äänestää omia toiveruokiaan, ja oma toiveruokapäivä on säännöllisesti kaksi kertaa kuuden viikon kiertolistalla. Äänestys tehdään sovelluksen kautta, ja valittua toiveruokaa syödään koko Espoon alueella kyseisenä päivänä.
  • Yhteistyö on tiivistä koulujen ja päiväkodin henkilökunnan sekä vanhempien kanssa.
  • Palmialaisia työskentelee yhteensä noin 30 eri kohteissa.
  • Espoon kaupungin kilpailutuksessa oli määritelty tarkat kriteerit muun muassa ruoan ravintoarvosta ikäryhmäkohtaisesti, ruoan mausta sekä yhteistyön muodoista. 

Ruokalistat helposti esiin Kouluruoka-sovelluksesta

  • Sovelluksen avulla lapset ja vanhemmat näkevät koulujen ja päiväkotien ruokalistat, uutiset ja yhteystiedot kätevästi puhelimesta.
  • Myös palautteen anto onnistuu helposti, joko naaman ilmeillä tai sanallisesti.
  • Ainesosat ja ravintoarvot löytyvät nopeasti ruokalajin kohdalta, samoin lihan ja kalan alkuperämaan.
  • Sovellus lisää lasten ja nuorten kiinnostusta ruokaan ja osallistaa heidät kouluruokailun kehittämiseen yhdessä.
  • Ilmaisen sovelluksen voi ladata App Storesta ja Google Playsta.
  • Ruokalistat löytyvät myös ruoka.palmia.fi-sivuilta koulu- ja päiväkotikohtaisesti.

 

JULKAISTU: 19.10.2018

AIHEET: Case Ravintola- ja ruokapalvelut

Palmian artikkeli

Palmia Oy

Jaa