MENU

Monessa mukana

Monessa mukana / Ministeriön ravintolassa maistuu vain paras

Ministeriön ravintolassa maistuu vain paras

Opetus- ja kulttuuriministeriön ravintoloitsijana ei ihan kuka tahansa pärjäisi. Asiakkaiden vaativa maku ja kansainväliset vieraat haastavat. 

Palmia on huolehtinut opetus- ja kulttuuriministeriön lounas- ja kokoustarjoilusta seitsemän vuoden ajan. Onnistuneen yhteistyön kulmakiviä ovat joustavuus ja vuorovaikutus – kuuntelemme asiakasta. Sen lisäksi, että ravintolan täytyy järjestää päivittäin henkilöstöravintolassa lounas parille sadalle hengelle, se on vastuussa 20 kokoustilan tarjoiluista. 

Logistiikka haastaa

Opetus- ja kulttuuriministeriön ravintoloitsijana ei ihan kuka tahansa pärjäisi. Sen lisäksi, että ravintolan täytyy järjestää päivittäin henkilöstöravintolassa lounas parille sadalle hengelle, se on vastuussa 20 kokoustilan tarjoiluista.

Jotta työ ei kävisi liian helpoksi, kokoustilat sijaitsevat kahdessa eri rakennuksessa. Joskus lounasta tarjoillaan ravintolan lisäksi 120 hengen kokoustilassa, vaikka keittiö sijaitsee toisessa korttelissa. Myöhästymisiä ei tietenkään katsota hyvällä.

– Meillä ravintolatoiminnassa suurimmat haasteet ovat logistisia: miten saada kuljetukset järjestettyä kahden rakennuksen välillä niin, että tarjoilut ovat oikeaan aikaan oikeassa paikassa, sanoo ravintolatoimikunnan puheenjohtajana toimiva vierailukoordinaattori Helena Lalu-Toivio.

Ministeriössä lounaalta vaaditaan paljon. Ruuan pitää olla terveellistä, laadukasta ja maukasta. Päivittäin on oltava tarjolla liha-, kala- ja kasvisvaihtoehto sekä keitto. Myös vihreisiin arvoihin kiinnitetään täällä erityisen paljon huomiota.

Kotimaisuus on tärkeää

– Vaikka haluamme, että ruoka on valmistettu kilpailukykyiseen hintaan, emme halua tarjota WWF:n punaisella listalla olevaa ulkomaalaista kalaa. Kotimaisuus on meille ensisijaisen tärkeää, sanoo ravintolatoimikunnassa mukana oleva vanhempi hallitussihteeri Kirsi Nyman.

Kokoustarjoilutkaan täällä harvemmin tarkoittavat pelkkää kahvia ja pullaa. Ministeriön kokoustarjoilulistat ovat pitkälle mietittyjä ja ne uusitaan neljä kertaa vuodessa. Siitä huolimatta niitäkin pitää välillä soveltaa.

– Meillä käy ministeriössä paljon kansainvälisiä vieraita. Silloin on pystyttävä huomioimaan kyseiseen maahan liittyvät ruokarajoitteet, Lalu-Toivio sanoo.

Ministeriössä arvostetaan ennen kaikkea perinteistä ja hyvää arkiruokaa, mutta joskus siihenkin kaivataan vaihtelua.

– Meille on tärkeää, että ravintolalta tulee ehdotuksia ja ideoita uusimpiin ruokatrendeihin liittyen. Ihan joka hurahdukseen emme lähde mukaan, mutta kaikesta voimme keskustella, Lalu-Toivio sanoo.

Avoin keskustelu asiakkaan kanssa ratkaisee

Ravintola Vaskipohjan työntekijöiltä vaaditaan joustavuutta, pitkää pinnaa ja asiakaspalveluhenkeä. Täällä työvuoro ei välttämättä lopu silloin kuin alun perin oli sovittu. On myös tavallista, että vuoro pitääkin aloittaa aikaisemmin kuin työvuorolistassa lukee.

Yleensä ei voi tietää viikkoa tai edes päivää aikaisemmin, mitä työpäivä tuo tullessaan. Kiireisiltä kokoustilauksilta on mahdoton välttyä, vaikka kuinka hyvin suunnittelisi etukäteen.

– Täällä ei koskaan sanota asiakkaalle ei, vaikka olisi kuinka hoppu. Ymmärrämme, että ministeriössä elämä on kiireistä, eikä kaikkea voida ennakoida, ravintolapäällikkö Virva Kohonen sanoo.

Palmian ja opetus- ja kulttuuriministeriön pitkään jatkuneen yhteistyön salaisuus on joustavan ravintolahenkilökunnan lisäksi avoimessa keskusteluyhteydessä.

– On tärkeää, että olemme jatkuvasti ajan tasalla siitä, missä mennään, vastaavatko nykyiset palvelut asiakkaan odotuksia ja mitä mahdollisesti kaivataan lisää. Silloin osaamme tarjota vaihtoehtoja, jotka sopivat parhaiten juuri meidän asiakkaallemme, Kohonen sanoo.

Ravintolatoimikunta ja palaute auttavat

Onnistuneessa yhteistyössä aloitteellisuutta vaaditaan molemmilta osapuolilta. Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on aktiivinen ravintolatoimikunta, joka kokoontuu neljä kertaa vuodessa. He keräävät aktiivisesti palautetta asiakkailta ja välittävät sen ravintolalle.

Palaute on ravintolalle arvokas työväline toiminnan kehittämiseen, ja siksi jokainen palaute pyritään huomioimaan mahdollisimman hyvin. Myös sanattomaan palautteeseen reagoidaan.

– Seuraamme aina, miten hyvin ruoka on mennyt kaupaksi. Jos kokeilemme uutta, eikä se parin kerrankaan jälkeen mene, tiedämme, että sitä ei haluta syödä. Pikkuhiljaa olemme oppineet, mistä asiakaskunta tykkää.

JULKAISTU: 18.03.2016

AIHEET: Case Ravintola- ja ruokapalvelut

Palmian artikkeli

Palmia Oy

Jaa