MENU

Monessa mukana

Monessa mukana / Aurinkokiven monitoimitalossa arki sujuu kokonaispalvelun ansiosta

Aurinkokiven monitoimitalossa arki sujuu kokonaispalvelun ansiosta

Aurinkokiven monitoimitalo palvelee ympärilleen nopeasti rakentuvan asuinalueen väkeä. Kaikki pysyy hallussa uudenlaisen palvelukonseptin voimin. 

Vantaan Kivistössä sijaitsevassa värikkäässä monitoimitalossa riittää vilinää: tiloissa toimivat niin päiväkoti, alakoulu, neuvola, musiikkiopisto kuin kuvataidekoulukin, ja lisäksi tiloilla on iltakäyttäjiä. Tiloja käyttää päivittäin esimerkiksi yli 400 lasta. 

Uudenlaista yhteistyötä

– Näin laaja ja koordinoitu yhteistyö monitoimitalossa on Vantaalla ainutlaatuista, kertoo alakoulun rehtori Sari Silander. 

– Aurinkokiveen etsittiin palveluntuottajaa, joka voisi huolehtia kaikista tarvittavista palveluista itse ja koordinoida lisäksi kokonaisuutta. Kokeilemme aivan uudenlaista kokonaispalvelukonseptia, jonka Palmia on ottanut hyvin vastuulleen. 

Palmian ja tilankäyttäjien yhteistyö on Silanderin mukaan alkanut hyvin. Toki uudessa mallissa on ollut hiomistakin, kun vastuita on siirtynyt toimijalta toiselle ja rutiinit vasta muotoutuvat. Ylätason viilaukset eivät silti ole häirinneet jokapäiväistä työtä. Kiireen, valmistelun ja tekemisen lomassa on jo syntynyt vakaa luottamus siihen, että uudesta mallista tulee hyvä. 

– Uuden tekeminen on haastavaa, mutta toisaalta myös vapauttavaa: kaikki, mitä teemme ensimmäistä kertaa, on tähän mennessä parasta mitä on tehty, Silander nauraa. 

Yhteistyötä helpottaa hyvä kommunikaatio, joka Silanderin mukaan onkin jo toiminut joustavasti. Yhteydenpitoa on helpotettu myös esimerkiksi tilaratkaisuilla. Opettajainhuonetta ja taukotiloja ei erotella, vaan koko henkilökunta käyttää yläkerran Aurinkokansi-nimistä tilaa, jonka sohva- ja pöytäryhmissä on tilaa keskustella ja suunnitella. Keittiössä kahvit – keksikeskiviikkoisin myös herkut – kokoavat henkilökuntaa yhteen. 

Monitoimitalon kaikki työntekijät aikuisen ja kasvattajan roolissa

Samaa henkeä on myös ajatuksessa, jonka mukaan kaikki rakennuksessa toimivat aikuiset, myös Palmian henkilökunta, toimisivat tiloissa laajassa aikuisen ja kasvattajan roolissa. 

– Pitkällä tähtäimellä toivoisin, että lapsen silmiin me kaikki aikuiset olisimme vain aikuisia: ei olisi erikseen toimitilahuoltajaa, keittäjää ja opettajaa. Tällainen ajattelun muutos vaatii uutta ajattelua niin lapsilta kuin henkilökunnaltakin, joten se ei tapahdu hetkessä. Siihen kuitenkin pyrimme, kertoo Silander. 

Odotukset korkealla 

Aurinkokivessä Palmian huolehdittavana on laaja palvelukokonaisuus: omin voimin hoituvat niin ruokapalvelut, siivous, aulavahtimestarin palvelut kuin kiinteistönhoito ja kiinteistöjohtaminenkin. 

– Näin laajassa yhtenäisessä toiminnassa on opittavaa. Esimerkiksi kiinteistöjohtaminen, eli tilankäytön valvonta ja operatiivinen johtaminen, on Palmialle uutta, Aurinkokiven palvelupäällikkö Pekka Tuokko kertoo. 

Kyseessä on siis monella tapaa pilottihanke, joka on alusta saakka suunniteltu laajennettavaksi. Jos kaikki menee Aurinkokivessä suunnitelmien mukaan, hallintomallia viedään jatkossa Vantaalla muihinkin kohteisiin. Odotukset ovatkin kohteessa korkealla. 

Nyt toiminnoissa eletään läpi ensimmäistä vuotta. Arki on jo ehtinyt vakiintua uomiinsa, mutta loma-aikoja ja erityistilanteita eletään yhä ensimmäistä kertaa läpi. Ensimmäinen yhteinen joulu on vielä edessä, ja talven mittaan pitää muutenkin pitää silmällä toimintojen, kuten lämmityksen, toimivuutta. 

– Näissäkin tilanteissa on tärkeää avoin vuorovaikutus. Katsotaan heti kuntoon mitä pystytään, ja jos tulee suurempia asioita, nekin otetaan heti työn alle, Tuokko toteaa. 

– Asiakkaalta on onneksi tullut aidosti hyvää palautetta siitä, että Aurinkokivessä toimitaan hyvässä hengessä ja iloisella mielellä. Tähän odotukseen olemme siis ainakin ehtineet jo vastata.

 

JULKAISTU: 14.11.2016

AIHEET: Case Ravintola- ja ruokapalvelut Kiinteistöpalvelut Siivouspalvelut Turvallisuuspalvelut

Palmian artikkeli

Palmia Oy

Katso video tästä

Jaa