MENU

Monessa mukana

Monessa mukana / Monipuolinen kumppani vähentää isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen työmäärää

Monipuolinen kumppani vähentää isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen työmäärää

Palmian uusi asunto-osakeyhtiöiden tilaaja-asiakkaille suunnattu palvelukonsepti ulottuu siivouksesta ja kiinteistöhuollosta energianhallintaan ja turvallisuuteen sekä kaikkeen siltä väliltä.

− Palmian toimiessa taloyhtiön kumppanina isännöitsijän työ helpottuu, kun hän voi osoittaa erilaisia palvelupyyntöjä yhdelle toimijalle. Kun koko ketju on käytössä, se nostaa myös palvelutasoa: valot toimivat, porrastilat pysyvät puhtaina, lumessa ei tarvitse kahlata ja pelastuslaitoskin pääsee perille, luettelee liiketoimintajohtaja Petri Bemeleit.

Synergiaetua tulee siitä, että paikan päällä on useita silmäpareja havaitsemassa mahdollisia parannuskohteita. Viesti kulkee Palmiassa sisäisesti, jos nurmikkoa pitää leikata tai lamppuja vaihtaa. Palmia pystyy ratkaisemaan ongelman ennen kuin asiakas on sitä edes huomannut.

− Vaikka kullakin toimialalla on omat osaajansa, työnkuvia myös laajennetaan. Kiinteistö on kokonaisuus, jossa viemme monipalveluajatusta eteenpäin.

Palmian palveluportaali nopeuttaa asiointia ja lisää läpinäkyvyyttä 

Palmian Petri Bemeleitin mukaan yhden luukun periaate tarkoittaa sitä, että Palmia kantaa kokonaisvastuun asunto-osakeyhtiön arjen tarpeista. Digitalisuus tukee laajaa palvelupakettia kaikissa muodoissa.

− Palveluportaali nopeuttaa asiointia ja lisää läpinäkyvyyttä. Sen kautta voidaan raportoida reaaliaikaisesti muun muassa töiden etenemisestä tai energiankulutuksesta. Lisäksi datan käyttö mahdollistaa esimerkiksi sääohjatun talvikunnossapidon.

Kentällä ahertavilla asentajilla on käytössään mobiililaitteet, joista he näkevät työpyynnöt. Asiakkaat saavat tiedon työn vastaanottamisesta ja sen suorittamisesta.

Talotekniikan ammattilaiset pitävät huolen kiinteistön ytimestä kuten energiahallinnasta, lämmöstä, vedestä ja ilmastoinnista sekä sähköstä. Huoltopäivystys toimii 24/7. Kun talon sydän on kunnossa, se heijastuu koteihin: kiinteistön olosuhteet vaikuttavat asumisviihtyvyyteen ja -turvallisuuteen.

Palmiassa halutaan olla kehityksen kärjessä

− Esimerkiksi sähkölukot yleistyvät, ja tulevaisuudessa avaimensa hukannut pääsee kotiinsa kamera- tai biotunnisteen avulla. Asiakkaille pitää pystyä tarjoamaan myös uusia ratkaisuja, toteaa palvelupäällikkö Anssi Hälinen.

Asunto-osakeyhtiöitä ei siis haluta palvella vain tässä ja nyt, vaan myös tulevaisuudessa.

Palmia tarjoaa monipuolisesti eri toimialojen palveluja yhdellä sopimuksella

Palmialla on lukuisia kohteita, joissa se tarjoaa useita erilaisia palveluita samoille asiakkaille. Kun asiakas tarvitsee esimerkiksi kiinteistönhuoltoon, piha-alueisiin, siivoukseen tai turvallisuuteen liittyviä palveluita, ne kaikki hoituvat yhdellä sopimuksella. Samalla helpottuu sekä tilaajan, palvelun tuottajan että loppukäyttäjän arki. Lue myös, kuinka Palmia palvelee Business Park -yrityskeskittymissä.

JULKAISTU: 27.11.2017

AIHEET: Kiinteistöala Asunto-osakeyhtiöt Artikkeli

KIRJOITTAJA

Palmia Oy
Palmian artikkelit

Jaa