MENU

Monessa mukana

Monessa mukana / Kysyimme mikä on taloyhtiön asukkaille tärkeää kiinteistöpalveluissa?

Kysyimme mikä on taloyhtiön asukkaille tärkeää kiinteistöpalveluissa?

Palmian asukaskyselyssä mitattiin asukkaiden arvioita, mitkä asiat ovat heille tärkeitä taloyhtiön kiinteistöpalveluiden toimivuudessa. Kärkeen nousivat turvallisuus, siisteys ja kotimaisuus.

Palmia teetti tammikuussa 2018 asukastutkimuksen, jossa pyydettiin arvioimaan eri kiinteistöpalvelujen tärkeyttä omassa asuintalossaan. Kyselyssä huomioitiin myös vastaajan elämäntilanne. 

Asukkaat pitävät tärkeänä turvallista ympäristöä, niin rappukäytävässä kuin piha-alueilla.

Erityisesti opiskelijoiden sekä lapsiperheiden toiveet turvallisemmasta ympäristöstä korostuvat. Myös paloturvallinen ympäristö koetaan tärkeäksi.

Piha-alueet luovat ensivaikutelman taloyhtiöstä

Kyselyn kärkeen nousi myös saunojen ja muiden yhteistilojen sekä piha-alueiden siisteys. Rappukäytävien siisteys ei kuitenkaan herätä huolta samalla tavalla kuin saunojen ja muiden yhteistilojen siisteys, varsinkaan lapsiperheiden kohdalla.

Vastausten mukaan piha-alueet halutaan nähdä siistinä. Ne toimivat jokaisen talon käyntikorttina ja ovat alue, jonka vieraat näkevät ensimmäisenä. Huonosti hoidettu piha saattaa saada ihmiset näkemään taloyhtiön muutkin tilat turhan kriittisesti; ensivaikutelma on tärkeä.

Huoltoyhtiön kotimaisuus tärkeää asukkaille

Kyselyn vastaajien mielestä on tärkeää, että asuintaloa huoltava yritys on suomalainen. Kotimaisuutta toivovat etenkin eläkeikäiset ja lapsiperheet. 

Vastaajat eivät koe kovin tärkeänä tuttuja huoltohenkilöitä. Olennaista on, että asiat hoidetaan turvallisesti ja asuinympäristö pysyy siistinä.

Palmia panostaa asukasviihtyvyyteen ja laatuun

Asukaskyselyn tulokset ilahduttivat Palmiassa ja kertovat siitä, että yhtiössä ollaan hyvin perillä asukkaiden toiveista. Turvallisuus on nimittäin Palmian uuden As Oy -konseptin tunnus, joka ympärille muut palvelut rakennetaan. Palmiassa mietimme myös muita mahdollisia toimia, kuten erilaisen tekniikan hyödyntämistä. 

Kamerat voisivat suojata kiinteistöä sekä asukkaiden yhteisissä tiloissa olevaa irtaimistoa, kuten pyöriä ja rattaita. Kiinteistöhuolto voisi myös saada hyötyjä kameroiden kautta tunnistamista: jos asukkaalla jää avaimet kotiin, tunnistaminen ja oven avaus voisivat tapahtua etänä valvomosta. Tietysti kamerat myös vähentäisivät ilkivaltaa.

Tuloksien valossa Palmiassa tullaan painottamaan turvallista ja siistiä ympäristöä, jota hoidetaan asuintalon olosuhteet huomioiden. Jatkossa panostetaan entistä enemmän laadukkaaseen tekemiseen ja ihmisten kohtaamiseen. 

Emme kuitenkaan unohda perustekemistä. Tekniikka kiinteistöjen sisällä on kuin sydän – ilman sitä olosuhteet eivät ole tarpeiden ja toiveiden mukaiset.

7 tärkeintä asiaa taloyhtiön kiinteistöpalveluissa

  1. Turvallinen ilmapiiri rappukäytävissä ja pihalla
  2. Huoltoyhtiön suomalaisuus
  3. Saunojen ja muiden yhteistilojen siisteys
  4. Piha-alueiden siisteys
  5. Paloturvallisuus ja esteetön kulku
  6. Pysäköintialueen toimivuus
  7. Rappukäytävien siisteys


Poimittu tammikuussa 2018 tehdyn asukaskyselyn tuloksista.

JULKAISTU: 09.05.2018

AIHEET: Case Kiinteistöpalvelut

Palmian artikkeli

Palmia Oy

Katso video tästä

Jaa