MENU

Monessa mukana

Monessa mukana / Lahden Talot tuplasi ostettavien palvelujen määrän

Lahden Talot tuplasi ostettavien palvelujen määrän

Lahden Talojen kanssa on takana pitkä kiinteistöpalveluyhteistyö. Uuden, kommunikoivan työtavan seurauksena Palmia sai rekrytoida Lahteen tuplasti lisää henkilökuntaa.



Järkevän hintaisia, turvallisia, ekologisia ja uudistuvia vuokra-asumispalveluja tarjoava Lahden Talot on Lahden kaupungin toiseksi suurin yhtiö. Vuodesta 2016 Palmia on vastannut osasta Lahden Talojen kiinteistöhuoltopalveluja.
"Hoidamme kerros- ja rivitaloja sekä palvelutaloja", palveluesihenkilö Ari Sulander listaa.

Kiinteistöhoitotyöhön kuuluu huoltotöitä niin sisä- kuin ulkotiloissa.
"Kiinteistönhoitajana ajan kohteet läpi, katson, ovatko roska-astiat täynnä ja onko muuten siistiä. Sitten aletaan hoitaa sähköpostiin ja huoltokirjaan tulleita työtehtäviä", Sami Niinivuori sanoo. – Meillä on hyvä kymmenen hengen tiimi, jossa kaikki luottavat toisiinsa, hoitavat työnsä hyvin ja kehittävät jatkuvasti omaa ja Lahden Talojen toimintaa. 


Lisävoimia rekrytoinneilla ja teknologialla 


"On ollut ilo nähdä Palmian oman kehitystyön tuloksia, kuten esimerkiksi drone-lennokkien käyttämistä vesikattotarkastuksissa", Lahden Talojen isännöintipäällikkö Matti Koskinen kertoo tyytyväisenä.

Palmia on hyödyntänyt kuvauskoptereita eli droneja Lahden rakennustarkastuksissa nyt reilun vuoden. Kun vesikaton, kourujen ja muun varustuksen kunto tutkitaan kuvaamalla ilmasta käsin, on työ tehokkaampaa ja nopeampaa ja se säästää niin kattoja kuin työvaiheitakin.
"Tämä on suuri muutos edelliseen toimintatapaan! On työturvallisempaa tehdä tarkastukset näin", kun ei tarvitse mennä katolle lainkaan, Niinivuori kiittelee.

Ari Sulander hoitaa paperitöitä Hämeenlinnasta käsin, mutta käy Lahdessa muutaman kerran viikossa. Viime aikoina häntä on työllistänyt kymmenen uuden työntekijän rekrytointi, sillä kesäkuun alussa kiinteistöhuoltopalvelu laajeni uusiin kaupunginosiin.
"Samalla myös varikkomme siirtyy uusiin, väljempiin ja viihtyisämpiin tiloihin keskelle toimialuetta. Kustannukset pienenevät, kun ajomatkat lyhenevät".


Vuoropuhelulla tuloksia ja tyytyväisyyttä


Matti Koskisen mielestä yhteistyö on ollut kokonaisuudessaan hyvää ja rakentavaa:
"Palmian tuottamat palvelut ovat olleet alusta asti säännöllisen laatumittauksen ja asukastyytyväisyystutkimusten alla. Tulokset ovat olleet keskimääräistä parempia ja hyvällä tasolla", hän kehaisee.

Kun Lahden Talojen asiakkuutta alettiin hoitaa Palmian Hämeenlinnan toimipisteestä käsin, vuoropuhelu ja yhteistoiminta lisääntyivät:
"Otimme käyttöön täällä jo aiemmin harjoitettuja hyviä malleja. Olemme todenneet, että on hedelmällistä tavata usein, jotta saadaan ideoita jalostettua puolin ja toisin", Ari Sulander kertoo. "Näin molemmilla osapuolilla on tieto ja yhteinen ymmärrys muutoksista".

Lahden Talojen henkilökunta on kokenut Palmian kanssa työskentelyn positiiviseksi ja omaa toimintaansa eteenpäin vieväksi. Lisäksi Lahden Talojen asiakkailta on tullut hyvää palautetta huoltotehtävien jälkeen lähetettävissä kyselyissä.
"Asukastyytyväisyys on ollut koko yhteistyön ajan hyvällä tasolla", Lahden Talojen Koskinen tietää.

Myös palveluesihenkilölle on tullut kuukausipalavereissa kiitosta:
"Hyvää palautetta on saatu omavalvontasysteemeistä. Tunnusluvut ovat kuulemma nousseet", Sulander kertoo tyytyväisenä.

Heräsikö kysyttävää? Haluatko kuulla lisää palveluistamme? 

Klikkaa alta ja jätä yhteystietosi, niin otamme sinuun yhteyttä. Saat suositukset kannattavimmista palveluratkaisuista, joita toimitilasi käyttäjät arvostavat. 

JULKAISTU: 14.06.2021

AIHEET: Kiinteistöpalvelut

Palmian artikkeli

Palmia Oy

 

 

 

Jaa