MENU

Monessa mukana

Monessa mukana / Uutta siivousrobottiteknologiaa ensimmäisenä Suomessa

Uutta siivousrobottiteknologiaa ensimmäisenä Suomessa

Aalto-yliopiston kampuksella Otaniemessä kulkiessa vastaan tulee uutuuttaan kiiltelevä, punaista valoa vilkuttava siivousrobotti, joka on ensimmäinen toisen sukupolven siivousrobotti Suomessa.

- Kyseessä on niin sanottu autonominen yhdistelmäkone, jollaista ei ole vielä aiemmin käytetty siivouspalveluissa. Siivousrobotissa on uutta teknologiaa, ICT-kehittämisjohtaja Riku Moisio kertoo. 

Näkevämmät silmät ja taipuisampi kroppa

- Robottimme on ainoa, jossa on esimerkiksi laserit ympäristön havaitsemiseksi. Lasereiden avulla robotti näkee pidemmälle ja ”räpyttelee silmiä” useammin eli katsoo tarkemmin mihin on menossa. 

Teknisten ominaisuuksien lisäksi lisäarvoa tuo myös robotin muotoilu.

- Tämä on ainoa robotti, joka pyörii ympäri. Pienempi kääntösäde ja robotin muoto yhdessä aikaansaavat sen, että pienempi alue jää siivoamatta kulmissa tai muissa esteissä. Käsin siivottavaa jää suhteessa vähemmän.  

Aalto-yliopisto on robotin ensimmäinen työmaa

Ensimmäisenä robottia on testattu Otaniemen kampuksella Espoossa yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa.

Palmia aloitti siivouspalvelujen tuottajana Aalto-yliopiston tiloissa vuoden 2018 alusta. Jo palvelujen suunnitteluvaiheessa oli selvää, että Aalto-yliopiston kanssa haetaan uusia palveluinnovaatioita sekä tuodaan teknisiä ratkaisuja ja robotiikkaa osaksi palvelukokonaisuutta.

Siivousrobottikokemuksia maailmalta

- Vastaava robotti on aiemmin ollut käytössä muun muassa Japanissa metroasemilla, Singaporessa lentokentällä ja Sveitsissä juna-asemilla. Suomessa sitä ei ole vielä nähty missään, Moisio kertoo.

- Asiakaspalautteiden mukaan autonomiset yhdistelmäkoneet tekevät tasalaatuisesti siistiä jälkeä, käyttökohteisiin Euroopassa tutustunut Moisio kertoo. 

- Käyttökokemusten mukaan robotti liikkuu aina oikeaa vauhtia suhteessa pintojen likaisuuteen tai siisteyteen.  

Palmia robotiikkaosaamisen kärkeen

Siivousrobotti työskentelee yhdellä latauksella kahdesta kolmeen tuntia. Robotti tulee käyttöön toimitilahuoltajan työpariksi, jolloin hänelle vapautuu työaikaa olennaisempaan, esimerkiksi ylempänä olevien pintojen siivoamiseen.

Robotti suunnistaa laserin ja ultraäänen avulla eteenpäin. Jos joku kävelee lähelle, se pysähtyy hetkeksi. Siivousnopeuteen vaikuttaa se, miten paljon muita kulkijoita tai kalusteita tilassa on. Parhaiten siivousrobotti tekee työnsä avoimessa tilassa, jossa ei ole paljoa kalusteita tiellä. 

Robotti on myös ympäristöystävällinen. Otakaari 1:ssa käytetään puhdistusaineena ns. aktiivivettä, jolloin ei tarvitse käyttää kemikaaleja lainkaan. 

- Olemme tehneet kokeiluja, joissa robotin kykyjä ei ole saatu vastaamaan kiinteistön vaatimuksiin. Nämä ongelmia aiheuttavat löydökset ovat erityisen arvokkaita. Rakennamme Palmiaan vahvaa robottiosaamista siten, että ymmärrämme aidosti robotiikalla tuotettavan asiakashyödyn ja tiedämme, mihin tiloihin ne soveltuvat ja mihin eivät sovellu, ICT-kehittämisjohtaja Moisio päättää. 

JULKAISTU: 27.08.2018

AIHEET: Artikkeli Vastuullisuus Siivouspalvelut

Palmian artikkeli

Palmia Oy

Jaa